Ole.Fit Forssan yrittäjän terveiset Forssalaisille!

Hei,
Tarjoan yli 30 vuoden kuntosali- ja monen muun urheilulajin kokemuksen Ole.Fit Forssan käyttöön. Olen toiminut useissa kuntosaleissa ohjaajana ja mm. legendaarisen Mayors Gymin perustajana. Lisäksi olen toiminut viime vuosina PT-kouluttajana mm. Malesiassa (Celebrity Fitness). Lähestyn kuntosaliharjoittelua aina jokaisen henkilön kohdalla tapauskohtaisesti ja alkukartoituksen jälkeen teemme juuri sinulle sopivan harjoitteluohjelman riippumatta lähtötasostasi. Perustan mahdollisimman paljon harjoittelua monipuolisuuteen ja toiminnallisuuteen. Tämän vuoden aikana olen erikoistunut myös maksimaaliseen lihaskasvuharjoitteluun (hypertrophy) joka perustuu uusimpiin tieteellisiin tutkimuksiin, sekä lihasten anatomian ja mekaniikan tuntemukseen. Tästä olemme saaneet hyviä kokemuksia eri tason harjoittelijoiden keskuudessa aivan kilpatasolle asti.

Lisäksi samoissa tiloissa olevat Oiva Työterveys ja Onni Fysio tukevat loistavasti Ole.Fit Forssan palveluita ja esim. Onnin ja Oivan asiakkaat pääsevät kokeilemaan kuntosali- ja ryhmäliikuntapalveluitamme veloituksetta.

Laitevalikoimamme on monipuolinen sekoitus ns. painopakka-, vipuvarsilaitteita, sekä vapaita painoja.

Nettisivuiltamme löydät myös pääasiallisen laiteluettelon ja 3D kuvan miltä laitteet näyttävät tiloissamme.

Ole.Fit Forssan avajaisia vietettiin 24.2. lauantaina ja vastaanotto oli mitä mahtavin, iso kiitos siitä kuuluu Forssalaisille. Kuntokeskuksemme on nyt avoinna, tule tutustumaan henkilökohtaisesti allekirjoittaneeseen ja uusiin laitteisiimme historiallisissa Vanhan Kutomon tiloissa Forssan keskustassa.

Osoitteemme: Vanha Kutomo, Kutomonkuja 2 A 1, 3 krs, 30300 Forssa.


 

Ajankohtaista

 

 

Uutinen

Treenaa kesä puoleen hintaan!

Lue lisää »
Uutinen

Avoimet ovet 11.5.

Lue lisää »
Uutinen

Tiedote kulunvalvonnasta

Lue lisää »
Uutinen

Ole.Fit Forssan yrittäjän terveiset Forssalaisille!

Lue lisää »